huudeilla

Anteeksi, mutta tämä kirjoitus on saatavana ainoastaan näillä kielillä: Amerikanenglanti.

Reissasin tytärteni kanssa kolmin pari viikkoa. On sanottava, että reissuolosuhteet veivät mehut meistä kaikista ja parin päivän keikkareissu ilman lapsukaisia tähän perään tuntuu kepeältä.

Reissun päätteeksi pistäydyin katsomassa koneita.

Pirtin kehräämöllä.

Ja mikä hienointa – suurinta – sain nähdä omien lankojeni tilanteen. Siinä ne vielä kertaamattomina pötköttilevät, työnimeltää HarmIlut. Kainuunharmaan ohuenohuet sukkalangat, jotka saapuvat Handuun kunhan kerkiävät. Ihanaiset.

Sillä aikaa, kun olin poissa, lähetti Herra Moo mulle pikkuruisia käyntikortteja ulkomailta asti. Kauniita ja ihastuttavia, lankaisia tietty. (Jos ikinä tarvitset tuommoisia tai muunlaisia tai vaikka tarroja, käytä tätä linkkiä, niin saan boonusta.)

Kun tokenen, palaan neuleteemaan. Sillä aikaa, tulkaa kaikki sunnuntaina Helsigin Alppipuistoon, Puistokarkeloihin, kuuntelemaan Kaarinaa! Sisäpiiritietona kerrottakoon, että huomenna saatamme ilmiintyä Porvoon vanhaan kaupunkiin. HIP!